Viestintä ja markkinointi
Helsingin kaupunki
Arjen kuormittavuus ja kiire saa perheet etsimään helpotusta arjen aikataulun koossa pitämiseen. Auton käytöstä lyhyilläkin matkoilla on tullut sosiaalisesti hyväksytty normi. Mutta mitä tapahtuisi, jos perheessä omaksuttaisiinkin aktiivisempi liikkumistapa välimatkojen taittoon? ”Tällä olisi iso merkitys terveyteen, fyysiseen kuntoon sekä lapsen ja aikuisen yhteiseen kiireettömään aikaan”, sanoo liikunnallisen elämäntavan haasteita tutkinut professori Petri Tapio Turun yliopistosta. Nuorena opitut aktiivisen kulkemisen taidot ja tavat ennakoivat aikuisiän käyttäytymistä. Koulumatkaliikunta on toistuvaa, edullista ja helppoa. Haasteen voi aloittaa pienistä teoista: viikkoon voi ottaa mukaan ”aktiivisen liikkumisen päivän”, jolloin lyhyet välimatkat tehdään pyörällä, kävellen tai vaikka skuutilla.

 

Kiire sanelee arjen valintoja

Anna arjen liikuttaa lasta!

Nyky-yhteiskunnan tahti ja suorituskeskeisyys ovat vahvasti sidoksissa liikkumiseemme. Työelämän kuormittavuus yhdistettynä arjen pyörittämiseen harrastusrumbineen ja kodinhoitoineen saa ymmärrettävästi etsimään ratkaisuja helpottamaan arkea. Arjen matkat ja niiden kulkutapavalinnat ovat kuitenkin yksi vaikuttavimmista tekijöistä, kun mietitään liikkumattomuuden ongelmaa.

Aktiivinen liikkuminen, pääasiallisena tai täydentävänä arjen kulkutapana, olisi yksi keskeinen keino saavuttaa riittävä liikkumisen määrä eri väestöryhmissä. Toisin sanoen, kun pyöräily ja kävely otetaan mukaan arjen kulkutavoiksi, saavutetaan kuin huomaamatta valtaosa päivän liikkumisen tarpeesta. Lisäksi se toimii esimerkkinä, joka parhaimmillaan määrittelee lapsen liikkumiskäyttäytymistä myöhemmällä iällä.

Arkielämämme on muuttunut suuntaan, jossa luontainen liikkuminen ei enää ole osa jokapäiväistä elämää.

”Elämme kuskauskulttuurissa, jossa lasten liikkuminen on tiukasti sidoksissa aikuisten valintoihin. Pienetkin matkat kyyditään autolla sen sijaan, että esimerkiksi käveltäisiin lapsen kanssa päiväkotiin, kouluun tai harrastukseen”, sanoo Petri Tapio.

Kun ajatus ehtimisestä sidotaan liikkumistapoihin, tulee helposti kiireisenkin ihmisen elämäntavasta istuva. ”Kiire on myös osa kunniallista kansalaisuutta, mikä tuo arvostusta ihmiselle. Arki rakentuu helposti autoilun ympärille, jos vapaa-aikakin nähdään erilaisina suorituksina”, jatkaa Tapio.

 

Turvallisuus on tärkeä arvo – mutta olemmeko joskus liian turvallisuushakuisia?

Peri Tapion ja tutkijaryhmän tutkimuksessa turvallisuushakuisuus nousi yhdeksi liikunnallisen elämäntavan esteeksi. Yksi keskustelua herättävä aihe on lasten koulumatkat, joihin liittyy paljon virheellisiä käsityksiä. Pyöräily koetaan vaaralliseksi, vaikka saattoliikenne ja koulun pihalla olevat autot muodostavat lapsille suurimman turvallisuusriskin.

Tapaturmien pelko saa vanhemmat kieltämään lapsen luontaista liikkumista paikasta toiseen, omaa lihasvoimaa käyttäen. Pelätään puihin kiipeämistä, ojiin putoamista ja pulkkamäessä loukkaantumista. ”Tästä seuraa valitettavasti se, että kun lapsen keho ei totu törmäyksiin ja tärähdyksiin, vammaherkkyys myöhemmällä iällä lisääntyy. Paradoksaalisesti turvallisuuden liioittelu voi siis jopa huonontaa turvallisuutta”, toteaa Tapio, lisäten: ”Liikenneturvallisuuden osalta selvää on, että pysyäkseen hengissä lapsen tulee tuntea kunnioitusta tuhannen kilon metallilaatikoita kohtaan, jotka kulkevat hänen lähellään kovaa vauhtia. Mutta tämä on eri asia kuin se, että ainoa tapa suojautua näitä laatikoita vastaan on kulkea itse sellaisen sisällä.”

 

Aktiivinen liikkuminen kulkutapana olisi keino saavuttaa riittävät liikkumisen suositukset

Emme väitä, että liikkumisen lisääminen tapahtuisi itsestään tai ei vaatisi työtä. Se vaatii ajattelutavan muutosta, omien tapojen kyseenalaistamista ja vähän kokeilunhalua. Haastamme pohtimaan, onko kiire aina välttämättömyyden sanelemaa? Voisiko liikkumisen yhdistää päivittäisiin rutiineihin niiden pienellä uudelleenorganisoinnilla? ”Entäpä jos elämänrytmiä muuttaisi niin, että vanhempikin rajoittaisi omaa ruutuaikaansa, tekisi vähemmän asioita ja käyttäisi osan matkoista arkiliikuntaan? Ahdistavasta kiireen ja laiskuuden yhdistelmästä päästäisiin tilaan, jossa asioille olisi varattu sopiva määrä aikaa ja eri välimatkojen kulkemiset kävellen tai pyöräillen toimisivat eräänlaisena henkisen rauhoittumisen hetkinä päivässä”, ideoi Tapio.

”Esimerkiksi joukkoliikenteen käyttäminen tuo aikaa plärätä mobiililaitetta, liityntäkävely joukkoliikenteen pysäkeille tuo arkiliikuntaa, lasten harrastuksien yhteydessä voi käydä itse lenkillä tai kävellä liikuntapaikalle alku- ja loppuverryttelyksi ja niin edelleen”, vinkkaa Tapio.

Liikunnallisen elämäntavan siemenet kylvetään jo hyvin varhain ja samansuuntaisia tuloksia on olemassa aktiivisten kulkutapojen käytöstä. Jos aktiivisia kulkutapoja ei omaksuta pienenä, kynnys niiden valintaan voi aikuisena olla entistä korkeampi. Arjen valinnat ovat kytköksissä voimakkaasti yksilön hyvinvointiin, mutta myös ilmasto- ja ympäristönäkökulmaan. Toiminnan kautta opittu esimerkki on voimakas tekijä, kun lapsi vanhemmiten tekee ensimmäiset omat liikkumisenvalintansa.

 

 

***

Juttua varten on haastateltu Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen STYLE-hankkeen professori Petri Tapiota ja tutkimusryhmää, tutkija Jonne Silonsaarta, ympäristöpolitiikan dosenttia Riikka Paloniemeä (SYKE) sekä VTT:n johtavaa tutkijaa Anu Tuomista.
STYLE: Liikunnallisen elämäntavan haasteita ja ratkaisuja -tutkimukseen voit tutustua täällä.

Uusimman henkilöliikennetutkimuksen (Helsinki 2016) mukaan 50% 1-2 kilometrin pituisista matkoista tehdään pääkaupunkiseudun alueella autolla tai kyydissä.

Henkilöliikennetutkimus, Helsingin seutu (2016).

Viimeisimmät artikkelit