21.9.2020

Helsingin hiihtokausi alkaa jo lokakuun alussa

Markkinointi ja viestintä
Helsingin kaupunki

Helsingissä pääsee hiihtämään huomattavan aikaisessa vaiheessa syksyä, kun Kivikon hiihtohalli (Savikiekontie 4) avaa ovensa sivakoijille maanantaina 5. lokakuuta kello 7.00.

Halliin on vaihdettu lumi ja ladut ovat laadukkaassa kunnossa. Hallissa hiihdetään muun muassa LED-valaisemien loisteessa, joka osaltaan tekee hiihtokokemuksen mielekkäämmäksi. Halliin pääsee tälläkin kaudella jo kello 7.00 aamulla, jolloin virkeimmät hiihtoniilot voivat heittää lenkkiä jo ennen työvuoroa.

Muuten hiihtohallin palvelut ovat viime vuosilta tuttuja. Latua on kahdessa kerroksessa nousuineen ja laskuineen yhteensä reilu kilometri, eli peruskierros on 850 metriä ja lisälenkki 200 metriä. Latujen leveys on 6–8 metriä, ja ne soveltuvat sekä perinteiselle ja vapaalle tyylille. Sisäänpääsymaksuun sisältyy aina saunominen sivakoinnin jälkeen. Pukukoppitiloihin kannattaa varata mukaan euron kolikkopantti pukukaappia varten. Hallin aulakahvila on avoinna päivittäin kello 7.00–20.00.

Tälläkin sisähiihtokaudella Kivikon hallissa on mahdollisuus myös suksien säilytykseen. Lisäksi hiihtohallin aukioloaikoina tarjolla on myös muun muassa suksivuokrausta ja erilaisia suksien huoltopalveluita.

Kivikon hiihtohallin sisäänpääsyajat
ma-su klo 7.00–20.00
Hiihtohalli suljetaan klo 21.00

Kivikon hiihtohallin hintatiedot
Aikuiset
– kerta 14e
– 5 krt 50e (+ 3e avainkortti)
– 10 krt 90e (+ 3e avainkortti)

Muut
– kerta 12e
– 5 krt 40e (+ 3e avainkortti)
– 10 krt 70e (+ 3e avainkortti)

Lapset (7–11 v.)
– kerta 10e
– 5 krt 30e (+ 3e avainkortti)
– 10 krt 50e (+ 3e avainkortti)

Perhelippu yksi aikuinen ja yksi 7–11-vuotias lapsi 15e
Alle 7-vuotiaat lapset pääsevät hiihtämään maksutta pääsylipun lunastaneen ja hiihtävän aikuisen seurassa.

Kivikon hiihtohalli >>

Viimeisimmät artikkelit