22.2.2021

Koronasta huolimatta vuosi 2020 oli liikuntapaikoilla vilkas – jopa 8 miljoonaa käyntikertaa


Koronarajoituksista huolimatta helsinkiläiset ovat löytäneet tiensä kaupungin liikuntapalveluiden pariin ja löytäneet samalla uusia tapoja liikkua. Vaikka liikuntapaikkojen kävijämäärät putosivat koronan ja sen tuomien rajoitusten myötä noin 20 %, oli kävijöitä vuonna 2020 silti runsaat kahdeksan miljoonaa.

Sisäliikuntapaikkojen ollessa suljettuna ulkoliikuntapaikkojen merkitys kaupunkilaisille on kasvanut huomattavasti. Tilastojen mukaan esimerkiksi uimarannoilla kävi viime kesänä 200 000 kävijää enemmän kuin edeltävänä vuonna. Koronavuonna myös muilla ulkoliikuntapaikoilla- ja reiteillä on ollut poikkeuksellisen paljon kävijöitä. Esimerkiksi joulun alla tekojäiden jäädyttäminen aktivoi kaupunkilaisia sankoin joukoin luistelukentille. Brahenkentän tekojäällä laskettiin joulukuussa 2020 lähes 20 000 kävijää, joka on tuplasti keskivertokuukauden kävijämääriin verrattuna.

Etäjumpat valtasivat kaupunkilaisten olohuoneet

Sisäliikuntapaikkojen sulkeminen on siirtänyt liikuntapalveluita osittain myös virtuaalisiksi ja tuonut liikunnan ilon kaupunkilaisten olohuoneisiin. Esimerkiksi Helsinki-kanavalle on tuotettu runsain määrin muun muassa jumppa- ja tanssi-videoita, lasten liikuntaseikkailuita sekä alakouluikäisille suunnattua EasySportia. Lisäksi kaupungin liikuntapalvelut yhdistivät voimansa Ylen kanssa ja toivat TV2-kanavalle uuden Jumppahetki -ohjelman, jolla oli keväällä parhaimmillaan viikkotasolla jopa 300 000 TV-katsojaa. Areenasta suureen suosioon yltänyttä Jumppahetkeä on katsottu jopa 800 000 kertaa.

Helsinkiläiset ovat tyytyväisiä kaupungin liikuntapalveluihin

Poikkeuksellisesta vuodesta huolimatta helsinkiläiset ovat olleet tyytyväisiä kaupungin liikuntapalveluihin. FGC Konsultointi Oy:n syksyllä 2020 toteutetun kyselyn mukaan helsinkiläiset ovat erityisen tyytyväisiä kaupungin ulkoilualueisiin ja puistoihin, sekä kuntoratoihin ja ulkoilureitteihin, joihin oli tyytyväisiä yli 85 % vastaajista. Ulkoilualueiden ja -reittien lisäksi tyytyväisyys uimahalleihin sekä urheilu- ja pelikenttiin on kasvanut edellisestä, vuonna 2016 toteutetusta kyselystä. FGC Konsultointi Oyn kyselytutkimus toteutetaan neljän vuoden välein. Viimeisimpään kyselyyn vastasi 1 711 18-79-vuotiasta helsinkiläistä.

Viimeisimmät artikkelit