Markkinointi ja viestintä
Helsingin kaupunki

Vuonna 1935 valmistunut ja olympianäyttämönäkin ollut, alun perin Messuhallina toiminut, rakennus antoi vuonna 1975 pysyvästi kodin urheilijoille ja kuntoilijoille. 70-luvulta lähtien Kisiksen aktiivisiksi käyttäjiksi ovat löytäneet niin telinevoimistelijat, miekkailijat, palloilijat, kamppailulajien edustajat, katutanssijat, omaehtoiset kuntoilijat kuin jumppaajatkin. Vuosikymmenien ahkeran käytön jälkeen on tullut aika uudistaa ja nykyaikaistaa rakennuksen tilat, sekä päivittää käsitys siitä, mitä liikkuminen nyt ja tulevaisuudessa edellyttää. Tavoitteena on luoda Kisahallista paikka, joka innostaa helsinkiläiset liikunnan pariin ja luo toimivat tilat urheilijoille seuraaviksi vuosikymmeniksi.

Kisahallin perusparannuksen tarveselvitystä kootaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla syksyn 2019 aikana, ja hankesuunnittelun on tarkoitus alkaa vuoden 2020 alussa. Osallistamme Kisahallin nykyiset ja tulevat käyttäjät hankkeen kaikissa vaiheissa. Käyttäjien kuulemisen tarkoitus on suunnitella Kisahallin tiloista ja palveluista mahdollisimman toimivat erilaisille liikkujille.

Tule keskustelemaan siitä, mikä nykyisissä tiloissa toimii, mikä ei, ja mitä tulevaisuuden liikunnan harrastaminen Kisahallissa voikaan olla.
AIKA: tiistai 12.11.2019 klo 17.30–19.00
PAIKKA: Kisahalli, Paavo Nurmen kuja 1 F (opastus Kisahallin aulasta)
ILMOITTAUTUMINEN: 8.11. mennessä tästä linkistä.

Mukana tilaisuudessa ovat kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja Tommi Laitio, liikuntajohtaja Tarja Loikkanen sekä muuta Helsingin liikuntapalvelujen henkilöstöä. Tilaisuudessa tarjolla kahvia sekä pientä suolaista.

Osallistu myös nettikyselyyn ”Kisahalli uudistuu – mitä kehittäisit Kisahallissa?”, ja kerro millainen Kisiksen tulisi olla tulevaisuudessa: uusikisahalli.fi
Nettikyselyyn vastanneiden kesken arvotaan 10 kappaletta Helsinki-tuotepaketteja (sis. kangaskassi, Mizu-juomapullo ja kaksi leffalippua)

Töölön kisahallin perusparannuksen vaiheet tämän hetken tiedon mukaan:
tarveselvitys 8/2018–12/2019
hankesuunnittelu, suunnittelu 1/2020–12/2022
rakentaminen 1/2023–8/2025

Viimeisimmät artikkelit