Markkinointi ja viestintä
Helsingin kaupunki

Maanantaisin en voi harrastaa iltaisin ohjattua liikuntaa. Näin olin ajatellut koko elämäni viime syksyyn saakka. Perusteluinani on ollut, että viikonlopun jälkeen maanantai tulee aina niin äkkiä ja sopeutuminen alkavaan työviikkoon on edessä. Ei ole mitään syytä ehdoin tahdoin itse venyttää maanantaita, tuota viikon ensimmäistä työpäivää, joka on muutenkin ”raskautettu” päivä, kun tulla tupsahtaa yllättäen viikonlopun jälkeen.

 

Voitin tämän sisäisen uskomukseni loppuvuodesta, kun hakeuduin Henkilöstökerho Hovin Pilates-tunneille. Kiitos tiimiläiselleni, joka kertoi minulle ryhmästä ja siitä, että sinne otetaan uusia ilmoittautumisia vastaan. Mahduin ryhmään ja nyt saan harjoittaa Pilatesta joka maanantai kaupungintalon kauniissa juhlasalissa kristallisten kattokruunujen ja veistoksellisen katon alla. Olo on kuin kuningattarella, kun harjoitteita tehdään joogamatolla ja saa ihastella maagista kattonäkymää. Treenit alkavat tasan klo 16.00 ja kestävät tunnin ajan. Saavun kotiin kolme varttia normaalia myöhemmin, mutta olen monin verroin voimaantuneempi ja energisempi kotiin palatessani.

Näitä kunkin omia liikkumiseen liittyviä sisäisiä uskomuksia voi taklata vaikka yhden kerrallaan. Uudesta tavasta tulee muodostua tottumus, jolloin liike onkin se uusi normaali eikä poikkeustila. Mitä pienemmästä muutoksesta lähtee liikkeelle, niin sitä varmemmin siinä onnistuu. Kun ensimmäisestä muutoksesta tulee osa arkea, voi halutessaan lähteä etenemään seuraavassa asiassa, jossa itse haluaa muutosta. Omien vakiintuneiden käytäntöjen muuttaminen ei ole helppoa ja uuden tavan oppiminen vaatii sinnikkyyttä. Toistoa ja toistoa, välillä tapahtuu lipsumista, mikä ei tarkoita, että hyvällä uudella tiellä ei voisi enää jatkaa.

Koira on ollut minun paras liikuttajani vapaa-aikana reilut 3 vuotta. Toki työmatkoilla voin myös hyvin harrastaa liikuntaa. Alkumatkasta joko kävelen tai pyöräilen juna-asemalle ja sitten Helsingin keskustassa kävelen työpaikalle. Sykettä nostavan liikkumisharrastuksen elvyttäminen on suunnitelmissani ja toivon, että etenisin siinä tänä vuonna myös toteutukseen.

Työpäivän aikana on myös tärkeää saada enemmän liikettä aikaan. Minulla on kaupungille hankittu taukoliikuntaohjelma Ergo Pro käytössä. Voin sen avulla pitää säännöllisesti 1 minuutin venyttely- tai jumppaustauon omassa työhuoneessa tai kokouksessa. Olen oppinut, että taukoliikuntaohjelman heräte tulee sitä varten, että pidän sen minitauon eikä sitä varten, että suljen sen mahdollisuuden itseltäni pois skippaamalla herätteen. Pyrin esimiehenä näyttämään esimerkkiä siinä, että minitaukoja on hyvä pitää ja että kävelykokoukset ovat toimiva tapa kokoustaa. Pidämme myös yhteisissä kokouksissa Ergo Pron tauot ohjattuun venyttelyyn tai liikesarjojen tekoon osallistuen.

Arjen pieni hyvinvointiteko itselle on se, että otat Ergo Pron käyttöön, mikäli teet sellaista työtä, jossa se on mahdollista. Työyhteisössä voitte myös mahdollisesti ottaa Ergo Pron käyttöön siten, että liikutte yhdessä. Työssänne saattaa myös onnistua, että liikkuisitte yhdessä asiakkaiden kanssa. Silloin edistäisitte oman liikkumisenne lisäksi myös asiakkaiden liikkumista, mikä olisi todella merkittävä ja vaikuttava kaupungin liikkumisohjelman tavoitteita edistävä hyvinvointiteko.

 

Manna Torvinen
Henkilöstön kehittämispäällikkö
Kaupunginkanslia, Henkilöstöosasto

 

Liikkumisen edistäminen on Helsingin kaupunkistrategian kärkihanke. Liikkumisella tarkoitetaan terveydelle välttämättömän fyysisen aktiivisuuden edistämistä tavasta, paikasta tai ajasta riippumatta. Liikkuminen tuodaan osaksi varhaiskasvatus- ja koulupäiviä, sosiaali- ja terveyspalveluita, kaupunkiympäristön suunnittelua ja kaupungin henkilöstön työhyvinvoinnin edistämistä. Kaikki kaupungin toimialat ovat mukana suunnittelemassa, toteuttamassa ja kehittämässä ohjelmaa. Oheisten kirjoitusten kautta voit tutustua liikkumisohjelman toteuttamisessa mukana olevien henkilöiden ajatuksiin helsinkiläisten liikkumisesta.

Viimeisimmät artikkelit